Budjetista edellytyksiä hyvälle elämälle ja yrittäjyydelle
Julkaistu:
Pyhtään ensi vuoden budjetti hyväksyttiin 13.12. valtuuston kokouksessa. Oikeistoryhmän puheenjohtajan roolissa tein puheessani siitä muutaman yleishuomion:
”Sanotaan, että joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Mutta useamman valtuustokauden täällä budjetteja hyväksyneenä totean, että tänä ja viime vuonna budjetin teko on ollut yllättävän helppoa. Muistissa on vielä ne ajat, kun on lautakunnan puheenjohtajan roolissa miettinyt lautakunnan säästötyöryhmässä, mistä kohtaa saisi pois 5 00 € ja saisiko jostakin kohdasta pois peräti 10 000 €. Toisin on nyt.
Nyt olemme siis hyväksymässä budjettia, joka päättyy runsaan puolen miljoonan euron ylijäämään. Kunnan talous on tasapainossa, palvelut voidaan pitää entisellään ja niitä voidaan kehittää, investointeja on varaa tehdä. Budjetti kasvattaa kumulatiivista ylijäämää eli olisi nyt hieman päälle 4 miljoonaa euroa. Toki muistissa on veronkorotus parin vuoden takaa.
Ja vaikka sote-uudistus pienentää kunnalle tulevia verotuloja, ovat myös tulevat vuodet ennusteen mukaan ylijäämäisiä. Talousarvio kuvastaa eteenpäin menevää, kehittyvää kuntaa. Kuntastrategian missiona on, että kunta luo edellytykset hyvälle elämälle ja yrittäjyydelle. Tätä missiota nyt käsiteltävä budjetti vahvasti toteuttaa.
Pienenä miinuksena budjetissa on kunnan lainamäärän kasvaminen. Toisaalta sen käyttö elinkeinopoliittisiin hankkeisiin – maa-alueen ostamiseen – lupaa uusia työpaikkoja ja yrityksiä. Näin toivomme.
Lopuksi kiitokset erityisesti virkamiehille, jotka ovat tehneet hyvää ja vastuullista työtä budjetin valmistelussa.”
Lisäksi käytin puheenvuoron, jossa toivoin ensi vuodelle ammattilaisten toteuttamaa lastennäytelmää tai -konserttia, esimerkiksi yhteistyössä Pyhtään Kulttuuritalon kanssa. Annoin myös kiitosta kirjastopalveluille: ”Pienellä henkilökunnalla ja rahalla tuotetaan iloa monille. 40 000 käyntiä ja 80 000 lainausta.”
Kokouksessa tuli esitys (sd.), että Pyhtään Lintuhoitolalle myönnettäisiin 3 000 €. Käytin oikeistoryhmän puheenvuoron, jonka mukaan arvostamme suuresti lintuhoitolan työtä. Mutta viime vuonna kunnanhallitus myönsi kertaluonteisen summan. Ensi vuodelle valtio on myöntänyt 150 000 €, joka on suuri summa verrattuna nykyiseen avustukseen, ilmeisesti noin kolminkertainen. Ja kun budjettia on käsitelty useissa eri kokouksissa, tuntuu esitys avustuksesta varsinaisessa kokouksessa sopimattomalta menettelytavalta. Aikaa olisi ollut tehdä esitys aiemminkin.